maanantai 7. lokakuuta 2013

Bye bye Rio

Rio jäi taakse ja tänään matkattiin Ilha Grandelle, jossa olisi tarkoitus nauttia Brasilian luonnosta ainakin haikkaillen ja sukeltaen. Vettä satoi lähes koko matkan ja täälläkin on aika viileää. Älkää ymmärtäkö kuitenkaan väärin, shortseissa ja t-paidassa tarkenee (paitsi ei Hanne). Rion viimeiset päivät kuluivat perusnähtävyyksiä läpi käyden, kuten alta selviää... Rioon on päästävä vielä joskus uudelleen!

Lauantaiaamusta lähdettiin käymään sokeritopalla ihastelemassa maisemia. Aikainen lähtö palkittiin ja onnistuttiin välttämään ruuhkat. Näkymät ylhäältä oli huikeat ja saimme myös ensikosketuksen Rion aurinkoon!


Illalla suunnattiin Maracanan stadionille seuraamaan Botafogo - Gremlio (tai jotain sinne päin) ottelua. Hotelli myi järjestettyä matkaa 160 rähnylällä, joten päätimme ottaa paikallisbussin ja lähteä katsomaan, josko liput järjestyisi stadionilta vähän halvemmalla. Loppujen lopuksi sisään päästiin 40:llä rähnylällä ja bussi maksoi 2,75, joten säästö oli melkoinen. Kaikki varottelivat bussien käytöstä pimeään aikaan, mutta meillä ei ollut mitään ongelmia ja stadionilla satojen poliisien ympäröimänä kaikki tuntui vähän liiotellun turvalliselta. Stadion oli upea ja vaikka se ei ollut edes puolillaan, oli tunnelma tosi hyvä ja korvatulppia olisi tarvinnut. Stadion tulee olemaan olympialaisten päänäyttämö, kuten myös jalkapallon mm-kisojen ja siitä syystä juuri remontoitu.


Sunnuntai oli ensimmäinen pilvetön hellepäivä, vihdoinkin! Aamulla käytiin hämmästelemässä Cristo Redentoria ja loppu päivä meni Copacabanan rannalla löhöillen. Illalla yritettiin ehtiä katsomaan Ipanemalle auringonlaskua, mutta myöhästyttiin muutama minuutti. Loppu ilta kului Ipaneman baareihin tutustuen ja tuli huomattua, että täällä baareissa 4cl mitta onkin korvattu desimitalla..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti