Kierros favelassa ei slti ollut juuri kummoinen. Bussipassiimme siis kuului kyseinen kierros ilmaiseksi. Tuskin muuten oltaisikaan lähdetty kierrokselle muiden kurjuutta ihastelemaan. Matkalla mukana oli myös jenkeistä oleva naiskolmikko, joilla oli mukana lisäksi oma opas ja henkivartija. Näitä tuskin olisi tarvittu sillä vierailemassamme "slummissa" oli kuitenkin omat pankit, kaupat, poliisilaitokset, ravintolat yms. Verrattuna esim. Bangkokin pikkukujiin, vaikutti paikka oikein mukavalta. Ehkä rauhallisuus johtui poliisien aseistuksena olleista rynnäkkökivääreistä? Ehkäpä muutaman vuoden päästä paikka on hippien suosiossa ja sieltä löytyy Rion cooleimmat majatalot sekä kahvilat. Ainakin joitain majapaikkoja on jo turisteille rakennettu faveloihin.
Tuomas pesemässä parveketta
Tänään yritimme myös retken jälkeen metsästää iPadiin sim-korttia, joka ei ollut ihan helpoin homma. Ensimmäinen liike oli kiinni, jonka jälkeen suuntasimme Rio Sul nimiseen ostoskeskukseen, jossa kävimme läpi 6 operaattorien kauppaa.. Jossain ei prepaid nettiä myyty ollenkaan, yhdellä oli mikrosimit loppu (eikä omistanut saksia) ja yhdellä oli tietojärjestelmät alhaalla ainoastaan ulkomaisille myytävien data prepaid simmien osalta. Koko rumbaan paloi aikaa parisen tuntia ja lopputulos oli nolla. :/




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti