keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Eikä vieläkään päästy alle pinnan..

Niinhän siinä taas kävi, että sukeltamaan ei päästy vieläkään.. :( Ja Mikken on turha hirnua siellä, koska taitaa tässä olla vielä muutama päivä aikaa sukelluksillekin..

Toinen aamu putkeen aurinkoisena näyttäytyi. Lähdettiin tällä kertaa etsimään sademetsästä vesiputousta. Matkaa piti kertyä noin 9km ja reitin piti olla helppo. No olihan se tavallaan, portaita oli tehty ja jossain näky vähän kaidettakin. Nousua oli vaan taas aika paljon ja pisti puuskuttumaan (olisi varmaan ollut täydellinen treenimaasto Anssille :), mutta helppous tuli varmaan siitä, että nelivetoon ei tarvinnut tällä reissulla turvautua.

Aika jännä fiilis kävellä sademetsässä - kuunnella tuulessa yhteen hakkaavien bambujen ääntä ja miettiä mikä gorilla niskan hyppää. Myös polun vierellä kahisevat aluskasvillisuudet saavat mielikuvituksen laukkaamaan ja kieltämättä välillä vähän jännitti.. Matkalla ei kuitenkaan mitään hirveitä petoeläimiä nähty - perus kastemadot, reilu metrisiä liskoja, upeitä värikkäitä lintuja ja apinoita tietysti. Loppupäivä menikin rannalla vaelluksen rasituksesta toipuessa nauttien auringosta ja merestä. Huomenna matka jatkuu Paratyyn, josta bookkasimme majoitukseksi kahden tähden hotellin, joka oli halvempi kuin hostelli. Innolla jo odotetaan mihin rotanloukkuun päästään, mutta halvalla kun saa niin.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti