Oltiin päätetty vähän tuhlata ja valittiin majoitukseksi tällä kertaa hotelli Mariscalin bilekeskuksesta. Ensivaikutelma hotellista oli ihan hyvä, joskin huoneessa oli vähän vilpoinen, mutta näkymät ikkunasta olivat komiat!
Torstaina nukuttiin pitkään ja päivä meni jonkinlaisista vuoristotaudin oireista kärsiessä. Käveltiin vaan lähiympäristössä ja käytiin kysymässä hintoja erilaisille retkille - tarkoitus olisi päästä laskemaan koskea, vaeltamaan ja pyöräilemään Cotopaxille sekä tutustumaan Otavalon markkinoihin. Otavaloon buukattiinkin matka lauantaille marsuja ja muita paikallisia herkkuja maistelemaan.
Illalla täällä myös alkoi Halloweenin vietto tai oikeastaan jo päivällä - neljältä oli jo ihmiset juopottelemassa ja kahdeksalta oli jo yökerhot täynnä tanssivia naamiaispukuisia ihmisiä. Me oltiin kuitenkin sen verran väsyneitä vielä matkustamisesta ja ohuemmasta ilmasta, että käytiin vain muutamalla..
Perjantainakin nukuttiin pitkään, jonka jälleen suunnattiin Quitocenteriin ostoksille ja lounaalle. Hannen rinkka kaipasi vieläkin vähän täydennystä Velejadorin rosvojen jäljiltä, mutta Tuomaksellekin löytyi jotain :) Iltapäivä kului vanhankaupungin nähtävyyksiä ihmetellessä ja tuli tosiaan huomattua, että jokin on pielessä kun ei kunnolla jaksanut edes kymmentä rappusta nousta ilman piiputusta.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti