keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Reissu on ohi!

Tai oikeastaan sen ensimmäinen osa.. Nimittäin nyt hypätään G adventuresin kyytiin ja heitetään aivot narikkaan. Meillä on siis valmis retki Galapagos saarille, jonka hoitaa edellämainittu firma. Nyt odotellaan Hiltonissa huomista lähtöä. Mitään muuta tietoa meillä ei ole kuin se, että aamulla pitää olla kamojen kanssa respassa klo 04.55. Ei mitään tietoa mihin aikaan lento lähtee tai millä yhtiöllä edes lennetään. Jännitettäväksi jää, hoitaako ne hotellista uloskirjautumisenkin meidän puolesta.. :)

Tänäänkin oli aikainen herätys, kun meitä tultiin klo 06.30 hakemaan hotellilta suuntana koskenlasku. Autossa istuttiin kolme tuntia ja matkattiin Andien toiselle puolelle. Koskenlasku oltiin ostettu netistä Riosecuador nimisellä firmalta. Nykyään firma toimii raftingista täällä erityisesti tunnetun Yacuamun kanssa yhdessä. Lysti maksoi 87USD (noin 65€) per nuppi ja matkatoimiston kautta ostettuna hinta olisi ollut pitkälti yli 100 taalaa, joten säästö oli melkoinen. :) Samalla laskun sai maksettua kortilla ilman mitään ylimääräisiä kuluja, joita täällä muuten viljellään joka paikassa (esim. Matkatoimisto olisi halunnut korkeamman hinnan lisäksi 8 prosentin korvauksen kortilla maksamisesta).

Itse koskenlasku oli mahtavaa. Nappasimme matkalta mukaan hollantilaisen pariskunnan ja lisäksi mukana oli opas ja kajakkimies, joka katseli edeltä meille sopivimpien reittejä ja oli valmiina pelastamaan, jos Tuomas tippuisi kyydistä. 3 tuntia laskettiin noin 20km pätkä. Pätkän vaativuus oli grade 3+ ja se sisälsi myös yhden kosken, joka oli vaativuudeltaan grade 4. Seuraavaksi onkin pakko päästä kokeilemaan pätkää, joka on pelkkää nelosta! 

Rantaan päästyä oli lounas katettu ja oluetkin kylmälaukusta taiottiin eteemme. Ainoana miinuksena on pakko mainita sandflyt, joiden puremia parhaillaan raavitaan. :( Kotimatka meni mukavasti nukkuen ja perille päästyä oli hotellin vaihto Hiltoniin edessä. Kamat oltiin jätetty säilöön edelliseen hotelliin, mutta tällä kertaa Hannen uudet vaatteet eivät siivoojille kelvanneet.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti