maanantai 25. marraskuuta 2013

Juhlimista Cuzcossa ja Punossa

Perjantai oli "vapaapäivä", joten meillä ei ollut mitään järjestettyä aktiviteettia. Päivä alkoikin nukkumalla pitkään. Vasta puoliltapäivin päästiin liikenteeseen ja suuntana oli markkinat. Oli taas myynnissä paljon erilaisia pipoja, neuleita, sukkia yms. Hanne osti itselleen mahtavan karvalakin, joka oli tehty babyalpakasta.

Iltapäivällä mentiin tutustumaan hopeapajaan, jossa esittelivät korujen valmistusprosessia ja sen jälkeen oli vuorossa myymälän tuotteet. Hanne sai onneksi pidettyä itsensä kurissa eikä ostoskoriin tarttunut kuin yhdet korvikset. :)

Hanne ostamassa hopeaa..

Illalla lähdettiin porukalla syömään, jonka jälkeen jatkettiin Machu Picchun valloituksen juhlimista vähän pienemmällä porukalla. Juhlimaan jäi vain englannista kotoisin oleva George, australialainen Marika, me kaksi sekä oppaamme Ruben. George hauskuutti porukkaa kertomalla heidän juomapeleistä, joista parhaimpana jäi mieleen saksikäsi edwardista johdettu siiderikäsi edward. Pelissä teipataan jeesusteipillä molempiin käsiin yhteensä kolme litraa siideriä, jotka pitää juoda. Kuulemma vähän hankalaa käydä siiderit kädessä vessassa.. Ruben taas opetti meitä viheltämään perulaisella tyylillä, jossa alahuuli puristetaan etusormen ja peukalon väliin, jonka jälkeen imetään ilmaa sisään.. Aika hankalaa ja Hanne olikin porukan ainoa, joka sai vihellyksen aikaiseksi. Hauska yö!

Kyltti baarin seinässä

Baarissa

Lauantaina oli edessä 8h bussimatka Punoon. Päivä sujuikin varsin rattoisasti nukkuen edellisenä päivänä aiheutettua pahaa oloa pois.. Perille päästyä kaikki oli sen verran väsyneitä, että ruokailun jälkeen sänky kutsui.

Sunnuntaina lähdettiin Titicaca järvelle pyörimään. Ensin käytiin tutustumassa pieneen kelluvaan saareen, jossa paikalliset yrittivät myydä meille tekemiään tekstiilejä. Rinkkamme on jo kuitenkin niin täynnä, että niihin ei mitään ylimääräistä mahdu.. Kelluvan saaren jälkeen jatkettiin matkaa Tequila saarelle tjsp. Taas kerran nähtiin miten alpakan villaa pestää ja kuultiin samoja jorinoita miksi jollain on tupsu lakissa - Alkaa pikkuhiljaa olemaan kiintiö täynnä. Paluumatkalla pulahdettiin uimaan järveen, vesi oli kylymää.

Hanne lähti ajelulle

Reilua? Kyseessä ei ole kuulemma rangaistus, vaan sitomisella estetään eläinten karkaaminen..

Tequila beach tai jotain sinne päin..

Illalla oli taas aika ruokailla porukalla sekä vähän juhlia viimeistä päivää Punossa. Ruuan jälkeen istuskeltiin pubissa ja naureskeltiin vanhoja musiikkivideoita, josta vielä matka jatkui jenkkien haluamaan karaokebaariin, huhhuh. Loppujen lopuksi jäljellä oli taas sama rytmiryhmä, jolla suunnistettiin hotellille nauttimaan muutaman tunnin unista ennen Bolivian La Paziin lähtöä.

Tänään oli mahtava herätä muutaman tunnin unien jälkeen pakkaamaan. Tavarat kasaan ja aamupalalle odottamaan bussin saapumista. Jonkin aikaa odoteltua oppaamme saapuu kertomaan, että joku lakko on taas estänyt bussin saapumisen ja uusi yritys noin klo 10.00. Hauskaa nähdä miten ihmiset on iloisia, kun matka viivästyy. Osa halailee toisiaan ja osa hurraa. Ehkä eilisellä juhlimisella oli jotain tekemistä asian kanssa.. :)

Poliisit odottaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti